Kontrastiherkkyys

Matalakontrastinen näkötieto on tärkeää erityisesti kommunikaatiossa ja tilaan orientoitumisessa, mutta myös, jotta nähdään mustavalkoisten valokuvien vähäisetkin varjot ja pastellisävyin maalatut kuvat.

Kontrastiherkkyyden mittaaminen muistuttaa audiometriaa: puhdasääniaudiogramma mittaa, mikä on heikoin ääni, joka vielä erotetaan eri äänentaajuuksilla (äänenkorkeudella). Kontrastiherkkyyskäyrä eli visuogrammi, joka on mitattu juovastostimuluksia käyttäen, vastaa puhdasääniaudiogrammaa. Kun mittauksessa käytetään matalakontrastisia kuvioita, muistuttaa tutkimus puheaudiometriaa. Koska näöntarkkuus mitataan kuviolla, on loogista mitata myös matalakontrastinen toiminta kuviotestillä.

Kontrastiherkkyyden mittaamiseen käytetään joko valolaatikossa olevia matalakontrastisia näöntarkkuustestejä tai LEA Low Contrast -testejä, joissa on vain yksi kuviokoko. Kun käytetään matalakontrastisia näöntarkkuustestejä valolaatikossa, mittaus on identtinen korkeakontrastisen näöntarkkuuden mittaamisen kanssa. Vastauskaavakkeessa liikutaan silloin vain kuvan yläosassa taulun kontrastia vastaavalla korkeudella. Mikäli mittaukset tehdään LEA Low Contrast -testillä, jossa kuviokoko kaikilla riveillä on sama, liikutaan vastauskaavakkeessa pystysuorassa suunnassa ylöspäin.

  1. Valolaatikossa olevia matalakontrastisia testejä on useita, joista 10%-, 5%-, 2,5%- ja 1,2%-taulut ovat tavallisimmin käytössä. Toisinaan tarvitaan myös 25%:n ja 0,6%:n tauluja, jotta kynnysarvo pystytään mittaamaan. Näöntarkkuus lasketaan taas samalla tavoin kuin korkeakontrastinen näöntarkkuus. Mikäli mittaus on tehty standardietäisyydeltä, näöntarkkuus saadaan suoraan taulun laidassa olevasta desimaalinäöntarkkuusarvosta. Jos sen sijaan mittaus on tehty muulta kuin standardietäisyydeltä, saadaan matalakontrastinen näöntarkkuus jakamalla käytetty etäisyys M-arvolla. Toiminnallista näköä ajatellen riittää binokulaarinen arvo. Lapsen näön kehittymisen seuraamiseksi kannattaa mitata myös monokulaariset arvot.

Kuva 3. Kontrastiherkkyyttä mitattaessa voidaan käyttää matalakontrastisia näöntarkkuustestejä. Tulos merkitään silloin kuvaajaan sille kontrastitasolle, jota on käytetty, esimerkiksi tässä tapauksessa 2,5%:n ja 1,2%:n taulua. Tällä tasolla kuljetaan vasemmalta oikealle aina sen näöntarkkuusarvon kohdalle, johon saakka on nähty (A 1,2%:n taululla ja B 2,5%:n taululla).

Kun kontrastiherkkyys mitataan LEA Low Contrast -kuvio- tai numerotestillä, mittausetäisyyttä joudutaan harkitsemaan ennen mittauksen aloittamista. Kuvioiden koko tässä testissä on 10M, joten jos lapsen näöntarkkuus on ollut tätä matalampi (<0.1), testausta ei aloiteta tavanomaiselta yhden metrin etäisyydeltä vaan lähempää. Testiä tuodaan lasta kohti, kunnes hän näkee vähintään kahdelta riviltä kuviot. Joidenkin lasten kohdalla mittausetäisyys saattaa olla hyvin lyhyt.

  1. Mittauksen aikana näytetään aluksi kunkin rivin ensimmäistä symbolia ja mitataan kynnysarvoon saakka. Jos lapsi esimerkiksi näkee oikein yhden rivin ja neljä symbolia toiselta riviltä kahden metrin etäisyydeltä, tulos kirjoitetaan "9 oikeaa vastausta 2 m etäisyydellä (5+4=9)" tai lyhyesti "9/2m". Sen jälkeen testiä tuodaan lähemmäs, mieluiten sille etäisyydelle, josta lapsi lukee, esimerkiksi 25 cm:iin ja mitataan kynnysarvo tällä etäisyydellä. Lapsi saattaa nyt nähdä kolme symbolia oikein riviltä 4, mikä kirjataan "18/25 cm (5+5+5+3=18)". Tulokset voidaan merkitä myös vastauskaavakkeeseen, jotta saadaan lapsen näkökyvylle myös graafinen kuvaaja. Vastauskuvion piirtäminen on aluksi tärkeää, mutta melko pian käyrän paikan pystyy hahmottamaan pelkkien mittausarvojen perusteella.

    Oikea kohta kuvaajassa löytyy siten, että laitetaan viivotin käytetyn mittausetäisyyden kohdalle, mikä löytyy kuvaajan yläreunasta ja tämän pystysuoran viivan kohdalla etsitään oikeita vastauksia vastaavat pisteet. Esimerkiksi jälkimmäisessä tapauksessa pystysuora viiva on "25 cm"-kohdalla ja oikeiden vastausten määrä 18 löytyy kuvaajan vasemmasta reunasta, mille tasolle vastaus merkitään pystysuoralle viivalle. Jos lapsen näöntarkkuus on ollut 0.4, syntyy kuvassa näkyvä käyrä näiden mitatun kolmen pisteen kautta.

Kuva 4. LEA Low Contrast -testissä on vain yksi kuviokoko, 10M, mikä vastaa näötarkkuutta 0.1 yhden metrin etäisyydeltä mitattuna. Mikäli testauksessa on käytetty muuta etäisyyttä (tässä 25 cm=C ja 2 m=D), kyseinen tutkimusetäisyys löytyy vastauskaavakkeen yläreunasta. Tämän kohdan kautta voidaan piirtää viiva tai vain todeta, millä etäisyydellä on mitattu, minkä jälkeen kuvion vasemmasta laidasta löydetään taso, joka osoittaa oikeiden vastausten määrän 18 oikein 25cm:n etäisyydellä (=E) ja 9 oikein 2m:n etäisyydellä (=F). Näiden pisteiden kautta kulkevien vaakasuorien viivojen ja niitä vastaavien etäisyyttä osoittavien pystysuorien viivojen leikkauskohdat (E ja F) ilmoittavat kontrastiherkkyyskäyrän pisteet.

VAROITUS: Mittauksen alussa muistutetaan lasta siitä, että testin pintaa ei pidä koskettaa. Testauksen aikana täytyy siitä huolimatta pitää silmällä, ettei lapsi kosketa sormellaan testin pintaa, koska se likaantuu huomattavan helposti ja likaisella testillä ei matalakontrastisia arvoja pystytä mittaamaan hyvin. Testauksen jälkeen testi suljetaan ja säilytetään muovikotelossaan. Jos testin pinta kaikesta huolimatta likaantuu, sen voi puhdistaa laimennettuun astianpesuliuokseen kastetulla pehmeällä kankaalla.

Pienillä testikuvioilla mitataan aivan keskeisimmän näkökentän toimintaa. Kommunikaatiotilanteissa on käytössä koko näkökenttä, erityisesti kentän keskiosat. Kommunikaatiotilanteessa käytettävää näköä arvioidaan matalakontrastisten kasvokuvien avulla. Kun mitataan, miltä etäisyydeltä lapsi reagoi eri kontrasteilla oleviin kasvokuviin, niiden avulla sadaan selkeä käsitys siitä, miten hyvin lapsi pystyy näkemään kasvojen ilmeet.

Kunkin lapsen kanssa toimivan kannattaa katsoa peiliin ja verrata kasvonpiirteittensä kontrasteja Hiding Heidi -kuvien kontrasteihin. Näin itse kukin saa tietää, kuinka kaukaa lapsi todennäköisesti vielä saa ilmetietoa. Lisäksi keskeisimmät ilmeet voi testata käyttäen omia kasvonpiirteitään, jolloin sekä aikuinen että lapsi tulevat tietoiseksi visuaalisesta, näköön perustuvasta, kommunikaatiomahdollisuudesta.

Hiding Heidi-testin aikana voi tehdä havaintoja myös liikkeen näkemisestä. Testi esitetään ensimerkiksi niin, että valkoista pintaa ja testipintaa liikutetaan vastakkaisiin suuntiin ja katsotaan, seuraako lapsi kasvokuvaa ja onko silmien tai pään liikkeen nopeus sama kuin testikuvan liike. Kun Heidi-kuva pysähtyy, tarkkaillaan lapsen reaktiota. Yleensä lapsi katsoo kuvaa hetken ja kääntää sitten katseensa testaajaan. Toisinaan lapsi muuttuu hämmentyneen näköiseksi, kun kuva pysähtyy. Kyseessä voi olla vaikeus nähdä paikallaan olevaa kuvaa. Toinen lapsi taas ei seuraa testikuvan liikettä lainkaan, mutta siirtää katseen nopealla sakkadilla siihen, kun se pysähtyy. Kyseessä voi olla vaikeus nähdä liikkuvaa kuvaa. Jälkimmäistä tilannetta voi selvittää kysymällä lapselta, mitä tapahtuu, jos minä teen näin - ja samalla liikutetaan päätä edestakaisin vaakatasossa tai nyökytetään pystysuoraan. Jos lapsi silloin vastaa 'Sinä häviät', on kyseessä liikkeen erottamisen vaikeus. Tätä ei läheskään aina ole diagnostisoitu ennen kouluikää, jos se on lapsen ainoa kognitiivisen näön häiriö.


EdellinenIndexSeuraava